Vaikka hernekeitto yhdistetäänkin usein joulun kinkunjämiin ja laskiaiseen, niin talvella sitä tulee keiteltyä muutenkin. Hieman enemmän vaivaa nähden – tai no, ennemminkin aikaa kuluttaen – keitosta syntyy herkullinen syötävä. … Continue reading
Category Archives: Ruoka
Itselläni on jo jonkin aikaa ollut “tätä on kokeiltava joskus” -listalla oikean italialaistyyppisen risoton valmistus. Joulun ajalta pakkaseen talletettu kinkku oli tähän perinteiseen risottoon varsin sopiva ainesosa. Tietenkään tavoilleni uskollisena tätäkään ruokalajia ei voinut tehdä täysin alkuperäisen reseptin mukaisesti, vaan … Continue reading
Noin neljälle, 5-10min Karibialta kotoisin oleva ystävä tarjosi kerran Karibialaisen päivällisen, jossa isona ainesosana oli kookosmaito. Kysäisin Daniellelta keskustellessamme reseptistä kookosmaidon käytöstä ja hän totesi että kookosmaitoa ja -kermaa voi käyttää kaikkiin samoihin tarkoituksiin, kuin meillä Suomessa käytetään maitotuotteita. … Continue reading
Muutama vuosi sitten kävimme syömässä Kukkolaforsenin juhannuspöydässä Ruotsin puolella. Seisovassa pöydässä oli tarjolla hieman tavanomaisesta poikkeavaa graavilohta, jossa oli komea sinisenvioletti reunus ja makukin oli totutusta poikkeava.